sunnuntai, 18. maaliskuu 2012

Agi-Tito ja karhujen kevätaurinkoiset kuulumiset

 Heipä hei taasen. On vierähtänytkin tovi viime kuulumisista. 

Karhuherrat ovat kovasti nautiskelleet takapihastaan, josta on tullut veikeä temmellyskenttä vaikeakulkuisena maastona, jossa temuta ja pöllyttää pikkukoira-Titoa. Lunta on niin paljon että aidan yli voisi kävellä ja koska keskellä talvea osa lumesta työnnettiin pihan perälle keoksi, on se mainio leikkipaikaa juosta ympyrää. Voi myös seistä vallin päällä ja kuvitella omistavansa kaiken mihin silmä kantaa. 

Oikukkailla onkin varsin veikeä leikki. Tuukka menee alapihalle ja Touko jää ylös. Sitten Tito juoksee lumikeon ympäri ja Tuukka alkaa jahdata Titoa keon alapuolella, kunnes Touko ottaa jahtaamisvuoron koen yläpuolella. Ja kaikki näyttävät viihtyvän kovasti omassa roolissaan: Tuukka, joka saa jotain jännitystä elämäänsä kun ei tiedä koska Tito tulee alas, Touko, joka saa osallistua leikkiin, eikä silti joudu kovin juoksemaan, mikä on etutassuja ajatellen hyvä ja Tito, joka saa juosta niin paljon kuin pieni koira vain ikinä haluaa 

Olemme Titon kanssa käyneet kahteen otteeseen kokeilemassa aivokapasiteettia agilityesteiden kanssa ja Titollahan homma hoituu miltei luonnostaan. Mamilla vaan kun ei ajatuksen juoksu ehdi mukaan, tai katkeaa kuin kananlento ensimmäisen esteen onnistuttua... Tito suoriutui ekalla kerralla niinkin hyvin että ehdittiin opettelemaan kolme estettä vaikka ajatuksenani oli, että jos se edes yhden oppisi menemään. Jäipä sille aikaa vielä harrastaa sirkustakin ja tasapainoilla putki-esteen päällä, kun ei heti ollut toimintaa 

Toisella kerralla sitten hajuaisti vei voiton keskittymiskyvyltä, mutta silti pikkukoira suoriutui puolen tunnin koitoksestaan kovin hienosti. Mamilla kävi sen sijaan ajatukset hitaalla, mutta tällä kertaa en sentään juossut estettä päin. Sen totesin ensimmäisellä kerralla suhteellisen turhaksi puuhaksi. 

Tito tulla tupsahti putkesta.

jaaaaaa....hyppy!

eikä pussikaan pelota reipasta menijää! 

 

perjantai, 20. tammikuu 2012

Talven oikkuja

Lumi tuli vihdoin viimein Oikkumaahankin. Kyllä on ollut ilo ylimmillään Symppiksillä kun pääsee omalle pihalle kellimään, loikkimaan, leikkimään ja pötköttelemään lumessa. Tito-pikkuinen vaan ei kauhean innoissaan ole ollut kaikesta siitä lumesta jonka raukka auraa edessään ja kantaa lumipalloina rinta- ja tassukarvoisssaan.

Toukosta on löytynyt varsin vekkuli puoli vuosienkin jälkeen. Pilke silmäkulmassa pikku pirulainen pihisti pikku-Titon joululahjaksi saadun (hieman psykoottisen näköisen) sinisen apinan ja riepotteli sitä pitkin poikin. Johan saatiin siitäkin sitten tappelu aikaiseksi vaikka leluja noilla karvakasoilla on yksi kopallinen. Mutta kun apina on ykkönen! Tito sai pieneen päähänsä traumaattisen kokemuksen moisesta kaverin kid-nappaamisesta ja kaltoinkohtelusta ja kerran pihalle lähtiessään otti apinan mukaansa. Kun sitten tuli aika himan Toukoa rökittää, kipitti Tito apina suussaan kauempana makaavan Tuukan luo, jätti apinan Tuukan etutassujen väliin ja häipyi tylyttämään Toukoa. Kun sitten pikkukoira oli tarpeekseen roikkunut Toukon karvoissa, kipitti hän takaisin Tuuka luo, otti apinan "päivähoidosta ja häipyyi sisälle. Huomasin syvää luottamusta Tuukkaa kohtaan!!

Loppuun lisäilen taas kuvia Symppiksistä...

 

Tito ja apina, joka on jo taisteluissa menettänyt käden, silmän ja sisuskalut. Myös ääni on mennyt, mutta Titon rakkaus on hieman rajumpaa sorttia...

Syksyinen päivä omalla takapihalla. Pojat nauttivat kun saavat seurata mitä naapurit puuhaavat...

Älä anna suloisen ulkokuoren hämätä, tulen ja vien lelusi kun silmä välttää!!

"Kukkuuuuuu!!!!"

"Ystäväni..." 

 

 

 

keskiviikko, 12. lokakuu 2011

Tassun jälkiä tauon jälkeen...

Heipä hei täältä Oikkujenmaasta. Aika vain kuluu vaan eipä jouda kiireiltään päivittämään kuulumisia hän. Kun nyt on opiskelut ja työnaloitukset sekä muutto saatu alta pois, voi taas istahtaa koneelle ja kertoilla karhuveljesten sekä pienen terrierinopoikaisen kuulumisia.

Suurin muutos poikain elämässä tapahtui loppukesästä kun ostimme puolisomme kanssa heille oma takapihan ja saimme kaupan päälle rivitaloasunnon

Omia maita onkin mukava nyt sitten mittailla ja pitää silmällä mahdollisten hyökkääjien ynnä muiden vaarallisten vieraiden varalta! Tässä taidonnäyte kuinka se meillä hoidetaan...

Pojat ovat selkeästi jakaneet vahtialueet (Tito opastaa Tuukkaa mikä on hänen alueensa ja kuinka toimia mahdollisen hyökkäyksen sattuessa )

Titohan on keskittynyt nyt syksyllä siihen kuinka murtautua läpi kahdesta aitaverkosta koostuvan estejärjestelmän, joka on kyhätty pihaa rajaamaan... Hienosti osasi kaivautua ensimmäisen läpi ja minnepä sitä viriili nuorimies muuallekaan kuin muutaman asunnon päässä asuvan neitokaisen luo kosioreissulle. Neidin omistaja ei suhtautunutkaan sitten Titon toivomalla myönteisyydellä hänen vierailulleen ja palautti Titon (kaksi kertaa vartin aikana) omalle tontilleen. Kolmannen yrityksen esti puoliskoni nappamalla juuri aidan läpi tunkeutuneen Titon hännästä kiinni. Mutta tätä nuorukaista ei edes toinen, tiheämpi aita harvemman aidan päällä estänyt vaan eipä mennyt kuin puolisen tuntia tiheämmän aidan pystytyksestä kun Tito oli taasen mielitiettynsä takapihalla nenä kiinni ikkunassa läähättämässä... Hetkeen aikaan ei siis tarvitse koiran poikaisen mennä takapihalle ilman valvontaa...

Turvallisuuspäällikkö Tito katsoo onko puolustusjärjestelmässä etupihan puolella aukkoja

Muuten poikien elämä onkin sujunut tasaista tahtia. Toukolla välillä hieman ontuen mutta onneksi saatiin Onnen-Toukollekin oikeat lääkkeet ja lisäravinteet, jotka helpottivat kovin pienen piparikorvan elämää...Nyt siis nautimme glukosamiinia ja omega-3-kapseleita ja käymme rauhallisia lenkkejä kaikkia kukkia ja käpyjä hartaasti tutkiskellen. Toki Toukonkin piti hieman kokeilla vapauden huumaa kun olimme juuri muuttaneet. Puoliskoni kantoi tavaroita uuteen asumukseen, jolloin Touko oli kai halunnut lähteä hieman katselemaan maisemia. Kun ei kukaan ollut sanonut asiaan juuta eikä jaata, ei Toukokaan sitten sitä enempää kysellyt vaan lähti hitain mutta varmoin askelin etenemään. Ensin vain etupihalle, mistä vie polku metsään. Touko oli tallustellut omaan tahtiin kukkia haistellen ja maailman tilaa pohdiskellen lähesen metsikön läpi tielle, jonka reunassa kulkevaa jalkakäytävää oli jatkanut matkaansa sivistyneesti eteenpäin (citykoira kun on, käyttää Touko jalkakäytävää...) Puoliskoni oli lähtenyt uudestaan hakemaan tavaraa vanhasta asunnosta ja hidastanut nopeutta jääden ihastelemaan kuinka samannäköinen koira tällä seudulla jollain toisellakin on, kunnes oli hetken tarkemmin katseltuaan huomannut sen olevan ihan oma nallukka. Kun puolisko oli pysäyttänyt auton nostaakseen Toukon takaisin kyytiin, oli vastassa ollut erittäin leveästi hymyilevä Symppis. Kyllähän moinen lenkkeily nyt olikin j voimille ottanut, ja Touko oli erittäin tyytyväinen saadessaan kyydin takaisinpäin...

Onnen-Touko hymyilee elämälle ja elämä hymyilee takaisin

Laitan loppuun vielä kuvia meidän kuluneen vuoden touhuista...

"En nuku lattialla, se on koirien paikka!"

Tito ensimmäistä kertaa moottoriveneessä...vaihdin hurmaa...

Komea Tiitus Pöhkiäinen!

Vanha ja arvokas Tuukka herra ylväänä

Ja vielä yhteispotretti...

 

torstai, 16. syyskuu 2010

keveä on tanssi karhujen

Hei.

Oli kaipailtu uutta päivitystä ja kyllähän minä mutta olen niin hidas kirjoittamaan kun ei tassut tunne kymmenantura järjestelmää kovin hyvin vielä ja mamma istuu koneella joka ilta ja kirjoittaa jotain opinnäytetyötä, niin ei aina pääse tähän tassuttelemaan.

 

Niin, että mitä meille pojille kuuluu. Hyvää kuuluu ja porauksen ääntä. Meidän talossa on kauhea remontti ja outoja ukkoja hyppelehtii ympäriinsä minun kodin ulkopuolella ja poraa. Niille sitten vähän ärhentelen että pysyvätkin sillä puolen. Toukoa ressaa moinen tärinä ja pärinä ja se menee aina vessaan nukkumaan. Itse menen aina sängyn alle tai sinne sänkyyn peiton alle, niin ei pelota niin kovasti. Tuukka ei jaksa välittää, se on kyllä muutenkin tosi reilu kaveri. Touko sitä aina yrittää haastaa riitaan ja jahtaa sen sohvalle, mutta minäpä menen väliin ja sanon miten asiat sen ärhentelyn kanssa on. Saa jättää Tuukan rauhaan! Kyllä minäkin sitä Tuukkaa aina joskus retuutan, mutta ei se välitä. Joskus se kyllä sanoo kovasti vastaan, oikein muriseekin, ja silloin on parempi olla hissukseen.

Minä olen kuulemma talon kallein koira. Kyllä kuulostaa hyvältä ja hivelee minun sieluni syövereitä moinen. Tosin en tiedä miten siihen suhtautuisi, kun kuulin tämän ensimmäistä kertaa niin isäntä vei samaan aikaan minua eläinlääkärille. Se se vasta höpöä oli. Ensin sain jotain ainetta, sitten tuntui aika höpöltä ja sitten tuli paha olo, pissa- ja kakkahätä. Kyllä nolotti, mutta minkäs siinä pökerryksissä tämmöinen pieni koira tekee... Onneksi kukaan ei ollut vihaisia siitä siivosta. Olin astunut kuulemma lasinpalaan ja kyllä tassu sitten olikin kipeä. Yksi anturoista oli täysin halki. Itse en kaikessa lenkki tohinassani tajunnut sitä ollenkaan, mutta kun tultiin kotiin ja aloin jättää verisiä tassunjälkiä, isäntä sai slaakin... ja mamma vielä isomman hepulin. Se päivä menikin sitten ihan pöpperöissä mutta kuulin että lasku oli ollut iso, 218 euroa. Nykyään saan kakkia ihan mihin vaan, sanoo mamma, eikä hän aio kerätä enää ikinä koiran kakkoja mistään, kun kukaan ei kerää lasinpalojakaan.

Ainiin, me oltiin isojen nallejen kanssa hotellissakin kesällä. Mamma meni käymään jossain naimisissa niin oltiin sitten hotellissa se viikonloppu. Ai siellä se olo olikin vasta poikaa. Meillä oli oma suuren suuri huone, jonka sai jaettua kahteen osaan. Eivät päässeet nuo kaksi karvakamuakaan rähjäämään ruokailusta. Oli oma sohva ja nojatuoli, radio ja mattoja, niitä oli paljon. Meillä oli siinä huoneen edessä sellainen katettuterassi, missä oli lautalattia, kolmen koiran nukuttava sohva ja mattoja. Siellä me sitten kaksi yötä nukuttiin Tuukan ja Toukon kanssa terassin sohvalla kaikki pojat kolmisin. Minä pääsin niiden väliin kun olen pienin ja minua vähäsen aina paleltaa. Päivälllä saatiin ulkoilla isossa aitauksessa, eikä tarvinnut mennä sisään kun vasta illalla, kun Touko ei suostunut menemään. Vara-mamma antoi sitten meidän ollä siellä. Illalla minua vähäsen pelotti enkä oikein osannut rauhoittua nukkumaan niinkun isot pojat. Onneksi vara-mamma puhui meidän kieltä niin sain selitettyä, että vähän haluaisin kierrellä tuolla katselemassa että mahdolliset mörötkin on jo unten mailla. Niin sitten vara-mamma otti minut syliin ja me sitten kaksin kierrettiin koiratarhat ja muiden asukkaiden huoneen edustat ja ai että helpotti mieltä. Kyllä oli niin makoisat oltavat hotellissa.

Mökillekin pääsin, mutta jestas mikä mekkala siellä on. Kovasti jotain laulavia otuksia puissa ja pusikoissa rytisee ja rapisee. Ei tule hiljaista ei, vaikka kuinka haukuin. Äänihän minulta meni sinä viikonloppuna. Pääsin veneilemään ja uimaan. Opin kesällä uimaankin, se on ihanaa. Ja minulla on oma vesilelu, jota tykkään hakea uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja uudestaan...

Laitan tähän loppuun vielä muutaman kuvan siitä kun olimme yhdellä toisella mökillä. Siellä minä opin uimaan. Kun kukaan ei jaksanut heittää minulle lelua, aloin hakea sellaisia vihreitä lehtiä, joita kellui veden pinnalla. Se toimi ja taas minulle heitettiin lelua. Käytiin sitten vähän myös sellaisessa paikassa missä oli lauma jotain käkkäräkarvaisia otuksia mitkä sanovat määä-ää-ää... minä niitä vähän haukuin ja kuritin, kun meinasivat tulla liian lähelle. Eivät ymmärtäneet että jokaisella pikku terrierillä on sellainen henkilökohtainen alue, minkä sisään ei saa tulla. Kyllä ymmärsivät sen kohtaamisen jälkeen. Tuukka tuli minun kanssa hyppimään kakkakasaankin, mutta sitten se meinasi hukkua sinne. Kuulemma joku avonainen lietelantasäiliö Onneksi isäntä sai sen vedettyä poskikarvoista ylös sieltä. Tuukka on kiva kaveri mutta sillä on vähän outoja mieltymyksiä kakkaan ja kellimiseen.

Toukoa ei koko kakka kiinnostanut ja se meni vain katselemaan verkkoaidan takaa sellaisia lintuja jotka kotkkottivat kummallisesti. Touko onkin suuri ajattelija, joka murehtii enemmän ilmaston saastumisesta ja tykkää just enemmän haistella kävelyillään enemmän kukkia kuin kiirehtiä eteenpäin. Minä taas, kiirehdin aina eteenpäin. Juoksin muutamaan otteeseen auton perässä kesän aikana ja isäntä sanoi että kuulemma autonmittarin mukaan kolmeakymppiä...mitä sitten ikinä tarkoittaakin! Mutta niitä kuvia, voin selostaa...

Tuukka kävi uimassa ja sitten se halusi TAAS kelliä...

Touko mietiskeli ilmastonmuutosta apiloiden keskellä...

Tällaisen kelluvan lehden löysin...ja kun kukaan ei heittänyt lelua niin...

Uin hakemaan niitä...

...lisää!

 

Hyvää syksyn jatkoa!

Toivoo JackDanielsin terrieri Tito ja sen karvaiset kaverit Tuukka ja Touko

 

keskiviikko, 7. huhtikuu 2010

päivittelyä

Kyllä onkin taas koiran omistajalla päivittelemistä näillä keleillä on ihanaa kun kevät tulee ja sen mukana myös rapakelit! ja kolmen koiran tassuissa sitä tulee ja paljon. Mutta nyt kuulumisiin.

Tässä koko lauma (hieman on vanha kuva päätellen siitä, ettei noi Titon korvat ja jalat ole vielä kovin sopusuhtaiset muuhun ruumiiseen ja kovin sileä tuo turkkikin...)

Tito on ottanut paikkansa laumassa hienosti. Tuukka ja Tito ovat erottamattomat kaverukset. Yhteinen harrastus yhdistää kun molemmat tuijottelevat ikkunasta pihalle. Siinä sohvalla seisten voi sitten välillä vähän paimentaa ihmisiä siitä kuinka siinä Tuukan ja Titon pihalla oikein kävellään Meidän Euroopan omistajat, tai ainakin talonyhtiön pihamaan

Kyttäyspartio Tito&Tuukka puuhassaan!

Tuukka saattaa, jos hyvin käy, antaa Titon hetken levähtää vieressään, mutta kun hetki venyy, on kyllä jo sitten siirryttävä vähän kauemmas, kyynärpää tilaa!! Hyvänen aika, kun toinen kyyhöttäisi vieressä iät ja ajat!

Tito on myös ottanut hommakseen pitää Tuukan korvat puhtaana. Sekä Tuukan puolustamisen jos Tuukalle ilmaistaan ettei koko ajan tarvitse haukkua kaikkea mitä näkee ulkona. Onhan se nyt hyvänen aika kun toinen ei saa tärkeää tehtäväänsä suorittaa ilman että huomautetaan niin siihen on kyllä jo puututtava...ainakin Titon mielestä. Tulee sellasta rutinaa ja turinaa ja uikutusta kun vähän ääntä korottaa Tuukan suuntaan (joskus ei Tuukan korvat toimi...vaikka Tito niitä kovasti peseekin...tai sitten juuri sen takia Tito niitä huoltaa, että Tuukka kuulisi paremmin ja vähän vähemmällä)

Toukon kanssa titosta on niin kovin mukava leikkiä. Juostaan karkuun ja sitten sieltä pienestä vaatenaulakon kolosta härkitään ja taas juostaan karkuun johonkin koloon, ja aikun on mukavaa... On saaneet karvakamut sellaisen energia pommin kaverikseen, että oksat pois! Mutta kyllä tuntuvat nauttivan kun on toimintaa.

Tito ja poseeraus

Tito ja Titon rakas oma kori, johon mennään aina silloin nukkumaan kun kukaan ei ole enää hereillä...Korissa rakas tyyny! Titon ihan ikioma tyyny!

Pesulla ollaan Titon kanssa käyty ja harjoiteltu miten kylvetään. Ei se nyt ehkä sitä kaikkein mieluisinta hommaa ole, mutta kiltisti Tito suihkussa häntä koipien välissä on ja antaa pestä, pienen vikinän säestämänä... No kyllä sen kestää kun on sitten tiedossa ns. saunamakkara, eli suihkun jälkeen saa jotain herkkua. Saunasta tito tykkää ja siellä on pariin otteeseen käynyt muutaman minuutin istumassa, ja nauttimassa vettä suoraan kuupasta.

Murrosikä alkaa olla käsillä tai oikeastaan onkin jo ja se aiheuttaa kovasti lapsetusta meidän diktaattorissa. Roikutaan lahkeessa, kenkiä on kiva pureskella, osoittaa mieltään, varsinkin kun minä en ole paikalla niin johan sitä ollaan niin möksis että oksat pois. Titon on saatava 110 % huomiota minulta tai muuten elämä on pilalla. Aloitin ammatillisen harjoittelun ja jouduin alkuun olemaan poissa pitkiä päiviä. Tito ilmaisi asian olevan hieman nyt kyllä huonommanlainen tulemalla eräänä aamuna (olin lähdössä töihin) viereeni ja nostamalla jalkaansa nenäni eteen. Hyvä ettei hymyillyt, kyllä niin näki kaikesta että ihan teki sen tahallaan. Noh, pikkuhiljaa ollaan kuitenkin taas löydetty tahti että kukaa määrää...

Nallukoiden kuulumiset onkin nyt sitten vähän vähemmänlaiset. Tuukka on tosiaan saanut kaverin ja sydänystävän, jonka kanssa on kiva temuta. Ensimmäisen kerran olen Tuukan kellekään koiralle nähnyt murisevan kun on Titoa kouluttanut olemaan koiriksi. Tuukan pinnahan on tunnetusti löysästä kuminauhasti, venyy ja paukkuu vaan ei katkee. Niin nytkin ja murina ja hampaiden näyttäminen onkin ilmeisesti sellaista "opetetaan pentu tavoille" - ärinää. Hyvä niin, sillä luulen, ettei Tuukka ole lauman alin jäsen kun jatkaa tuota linjaa

Tuukka kyttäysharrastuksensa parissa!

Touko taas linkutti kevään ja säiden vaihtelun kunniaksi jalkaansa jonkin aikaa, mutta nyt on taas vauhti päällä. Kevät on kyllä Toukolle kovaa aikaa kun olisi niin paljon narttuja, joiden luona Touko kävisi mielellään vierailemassa. Mutta kun.... ei pääse. Onneksi nyt ei hetkeen ole enää tässä talossa nartuilla ollut juoksuja, pahimpaan aikaan Touko istui päivät ja yöt oven edessä ja raapi tassullaan että ulos olisi päästävä ja lujaa...ja itki, voi sitä ulinaa ja uikutusta! Ja vihdoin kun ulos pääsi niin voi sitä vauhdin ja nuuskutuksen määrää! Muutama yhteen ottokin tuli kun jompikumpi, Tito tai Tuukka yritti haistella Toukon löytämään hyvää hajua! Ei sitä nyt toisten apajille noin vain mennä!!!

Touko poseeraa komeasti!

Muuten aika tässä kuluukin kesää ja mökkeilyä odotellessa!

  • Henkilötiedot

    "Oletko koskaan katsellut rauhallisesti ohi virtaavaa jokea? Oletko koskaan miettinyt minne se on menossa ja miksi. Jos seuraisit tuota jokea, veisi se sinut lopulta Oikkujen Maahan. Siellä, Oikkuvuorten katveessa ja kauniiden apilaniittyjen kainalossa, on pieni kylä. Tässä kylässä elävät pörröiset pikku olennot nimeltään Symppikset. Symppiksillä on hassu nöpönenä, kirkkaat säihkysilmät ja päästä varpaisiin ulottuva untuvan pehmoinen turkki." (lainaus: Stephen Gosgrove, Kielikello, Satukustannus /suom. Jukka Torvinen)